Pokeri on vuosi vuoden jälkeen yksi suosituimmista klassisista kasinopeleistä, jota pelatessaan ihmiset haluavat hioa strategiansa täyteen huippuunsa. Pelin sääntöjen opettelu itsessään ei ole kovin vaikeaa, mutta pelissä loistavaksi pelaajaksi kehittymisessä voi kulua oma aikansa.

Tänä päivänä kasinopelaaminen on suurilta osin siirtynyt oikeasta elämästä verkkoon ja nettikasinot sekä niillä käytettävät kasinobonukset ovatkin suuressa suosiossa pelaajien keskuudessa. Vaikka pelaaminen onkin verkossa tietyllä tapaa jopa aiempaa helpompaa, ovat pokerin säännöt silti edelleen samat.

Pokerin säännöt pelikortit kädet

Pelissä menestyminen vaatii sääntöjen ja strategian ymmärtämistä, eikä perustu puhtaasti onneen kuten joidenkin muiden rahapelien kohdalla. Uuden, pokerista kiinnostuneen pelaajan kannattaakin aivan ensimmäisenä ottaa pelin säännöt haltuun ja lähteä sitten kokeilemaan pienillä panoksilla vaikkapa tietokonetta vastaan, ennen kuin siirtyy pelaamaan oikeiden jakajien ja pelaajien kanssa. Pokerista on olemassa lukuisia erilaisia versioita, joissa on jonkin verran omia ominaisuuksiaan pelaajan muistettavaksi. Onkin täysin pelaajasta kiinni, minkä tyyppisen pelin äärellä juuri hän viihtyy. Pelin olennaisimmat säännöt ja ominaisuudet löytyvät joka tapauksessa tästä oppaasta ja niitä hyödyntämällä voi päästä jo oikein hyvin alkuun pokeriharrastuksen kanssa.

Pokerin voittokädet

Perimmäinen päämäärä pokerissa on luonnollisesti voittaa, vaikka erilaisten strategioiden hyödyntäminen ja pelissä kehittyminen itsessäänkin ovat jo kutkuttava osa peliä. Kenties siis onkin aiheellista aloittaa oleellisesta, eli niistä korttiyhdistelmistä, joilla pokerissa on mahdollista voittaa. Toiset yhdistelmät ovat toisia arvokkaampia ja kaikkein arvokkain on kuningasvärisuora, joka tunnetaan kansainvälisesti nimellä Royal Straight Flush. Se muodostuu ässästä kymppiin korteista, jotka kuuluvat samaan maahan (pata, hertta, ruutu, risti.) Pokeria pelatessa ässä voi olla korkea tai matala kortti ja kuningasvärisuoran voit saada silloin, kun suoraa muodostaessa ässä toimii korkeana korttina. Kuningasvärisuoraa seuraavat järjestyksessä arvokkaimmasta vähiten arvokkaaseen:

  1. värisuora, eli kaikki viisi korttia ovat samaa maata ja numerojärjestyksessä
  2. neljä samaa, eli neljä arvoltaan samaa korttia sekä yksi ylimääräinen sivukortti
  3. täyskäsi, eli kolme arvoltaan samaa korttia ja kaksi eri korttia jotka ovat myös samanarvoisia
  4. väri, eli viisi samaa maata olevaa korttia
  5. suora, eli viisi arvoltaan peräkkäistä korttia
  6. kolme samaa, eli kolme arvoltaan samaa korttia ja kaksi ylimääräistä sivukorttia
  7. kaksi paria, eli kaksi arvoltaan vastaavaa korttia ja toiset kaksi arvoltaan vastaavaa korttia sekä yksi ylimääräinen sivukortti
  8. pari, eli kaksi arvoltaan samaa korttia ja kolme ylimääräistä sivukorttia
  9. korkea kortti, eli tasapelin sattuessa korkein pari voittaa käden

Kättä, josta ei löydy mitään ylläolevista yhdistelmistä, kutsutaan sitä nimityksellä hai. Jos tasapelitilannetta ei saada ratkaistua edes korkeimman parin perusteella – eli jos pelaajilla on sama pari – voittaa korkein sivukortti.

Selkeät ohjeet aloittelijalle

Jos kyseessä ei ole tietokonetta vastaan pelattava nettipokeri vaan esimerkiksi oikeassa elämässä tai nettikasinolla pelattava live-kasino, on ihanteellinen määrä pelipöytää kohden kahdesta pelaajasta seitsemään. Pelissä käytetään tavallista 52 pelikortin pakkaa ja kortit kulkevat arvojärjestyksessä, jossa ässä on korkein mahdollinen ja kakkonen matalin. Pokerikäteen kuuluu viisi korttia.

Pelistä voitettavaa palkintoa kutsutaan potiksi ja se muodostuu kaikkien pelaajien pelikierroksen aikana pöydän keskelle asettamasta rahasta. Oikeaa rahaa edustavat pokerissa lähes poikkeuksetta pelimerkit. Parhaalla kädellä pelaava pelaaja tai viimeiseksi mukana säilyvä pelaaja voittaa tämän potin kierroksen lopussa. Aloittelevien pelaajien kesken kannattaa aloittaa suhteellisen pienillä summilla ainakin siihen asti, kun pelin säännöt ovat kunnolla hallussa.

Pokeripeliin kuuluu aina myös jakaja, riippumatta siitä millä alustalla peli ottaa paikkansa. Jakaja nimensä mukaisesti jakaa pelaajille näiden kortit, jotka vain he saavat nähdä – ellei kyse ole avopokerista, jonka kohdalla osa korteista on kaikkien nähtävillä. Kortit nähtyään pelaaja voi lisätä rahaa pottiin, näyttää saatu käsi sitten lupaavalta tai ei. Pokerissa tämä strategia voi toimia myös silloin, kun käsi on vähemmän hyvä. Jos muut pelaajat haluavat myös tässä vaiheessa jatkaa pelaamista, pitää heidänkin lisätä pottiin rahaa – eli käytännössä pelimerkkejä. Jos he eivät halua panostaa käteen enempää, he voivat foldata, eli luovuttaa tämän käden ja heittää omat korttinsa pois pelistä.

Kun jokainen peliin osallistuva pelaaja on asettanut lisäpanoksensa, panostuskierros päättyy eivätkä pelaajat voi lisätä pottiin rahaa. Jakaja saattaa tässä vaiheessa jakaa pöytään lisää kortteja tai pelaajilla voi olla mahdollisuus vaihtaa sattumanvaraisesti omia korttejaan, minkä jälkeen pelissä on useimmiten vielä ainakin yksi panostuskierros.

Tämän jälkeen jokainen pelaaja vihdoin näyttää oman kätensä toisille pelaajille, eli asettaa sen pöytään kuvapuoli ylöspäin. Se pelaaja, jonka viisi korttia muodostavat parhaan pokerikäden, voittaa tämän käden ja saa koko yhteisen palkintopotin itselleen. Aina voitto- tai häviökättä ei kuitenkaan ole pakko näyttää toisille pelaajille.

Pokeripelissä tarpeellista sanastoa

Pokerista on olemassa erilaisia variantteja, joista suosituin on Texas Holdem, jota seuraavat suosiossa Omahan säännöt Seven Card Stud eli avopokeri, jossa osa pelaajien korteista on koko ajan kaikkien nähtävillä. Näillä varianteilla on jonkin verran omia sääntöjään, mutta termistö on suurilta osin samaa. Aloittelijan on hyvä opetella pelin sanasto, jotta keskustelu aiheesta on helpompaa ja selkeämpää. Monelle termille on olemassa sekä englanninkielinen että suomennettu versio, joista molemmista on hyvä olla tietoinen.

Aloitetaan termillä betsaus, eli panostus. Tällä tarkoitetaan sitä rahasummaa, jolla peliin halutaan osallistua. Potin kokoa kasvatetaan panostuskierroksilla asetetuilla lisäpanoksilla ja vuorot tämän suhteen liikkuvat myötäpäivään. Ensimmäisenä vuorossa olevan panostuksen tekijän jälkeen muilla pelaajilla on mahdollisuus kipata eli luovuttaa käsi, nostaa panosta lisää eli korottaa, tai katsoa, eli maksaa ensimmäisen panostajan panos.

Tähän liittyen foldaus tai kippaus tarkoittaa sitä, että pelaaja luovuttaa kätensä ja lopettaa omalta osaltaan pelikierroksen. Hän ei voi tällöin enää osallistua peliin vaan kierros on hänen osaltaan kokonaan ohi. Jos hän taas kippaamisen sijaan haluaa korottaa eli reissata, tarkoittaa se sitä, että hän on valmis maksamaan aiemmin tehdyn panostuksen ja korottamaan sitä entisestään lisää. Häntä seuraavat pelaajat joutuvat tällöin maksamaan aiemman panostuksen sekä hänen tekemänsä korotuksen voidakseen jatkaa mukana pelikierroksella. He voivat myös vaihtoehtona tälle uudelleenkorottaa, jolloin kokonaispanos kasvaa entistä korkeammaksi.

Sökötys eli checkaus tarkoittaa sitä, että pelaajan jo maksettua koko sokkopanoksensa, eivätkä muut pelaajat ole korottaneet kyseisen panostuskierroksen aikana, hän voi olla panostamatta lisää eikä silti luovu potista. Tällöin seuraava pelaaja myötäpäiväisessä järjestyksessä saa vuoron. Katsominen tai koolaus sen sijaan tarkoittaa sitä, että meneillään olevalla panostuskierroksella on tehty panostus ja pelaaja lisää yhteiseen pottiin sellaisen summan, joka vastaa aiempaa panostusta. Tällöin hän voi jatkaa mukana tässä kädessä.

All-in tarkoittaa pelaajaa, joka asettaa kaikki käytössään olevat pelimerkit osaksi pottia.

Näillä termeillä pääsee jo tavallisessa pokeripelissä pitkälle, sillä niitä käytetään jatkuvasti niin harrastajien kuin ammattilaistenkin toimesta. Ammattitason pokeripeleillä on seuraajansa myös yleisöstä käsin, jolloin termien tuntemuksesta on myös hyötyä, sillä peliä saattaa olla muuten hankalaa seurata eikä viihteestä tällöin saa irti koko kokemusta.

Lisää pokeripelien panostuksesta

Koska pokeri on hyvin moniulotteinen peli, liittyy myös panosten asettamiseen mittava lista sääntöjä, jotka on hyvä sisäistää siinä vaiheessa kun haluaa osallistua pokeripeliin jo hieman vakavammalla mielellä. Suosituimmissa pokerin muodoissa eli Texas Holdemissa ja Omahan tyylissä panostuskierroksia on neljä ja niistä jokainen jatkuu niin pitkään, että kaikki pelaajat ovat saaneet joko maksettua tehdyt panostukset tai foldannut, eli luovuttanut kätensä. Panostuskierros loppuu silloin viimeisen pelaajan checkaukseen silloin, jos panostuksia ei tehdä ja kierroksen loppuessa joko jakaja jakaa pelaajille lisää kortteja tai käsi päättyy tähän.

Kaikki pelaajien kortit paljastetaan niin kutsutussa showdownissa siinä vaiheessa, kun viimeisen panostuskierroksen viimeinen korotus tai panostus koolataan. Pelaajat laskevat korttinsa yksi toisen perään pelipöydälle kuvapuoli ylöspäin ja pelikierroksen voittaja selviää.

On toisaalta myös sellaisia pokerivariantteja, jotka toimivat ilman panostusten rajoittamista ja niiden kohdalla pelaaja voi voittaa koko käden jo ensimmäisen tai toisen panostuskierroksen aikana. Riittävän suuri korotus tai panostus voi jo itsessään johtaa tähän ja tällöin käsi ei edes jatku varsinaiseen showdowniin asti. Muut pelaajat eivät tällöin ole lisänneet pottiin lisää rahaa vaan edenneet pelin suhteen varovaisemmin tyypillisesti liian heikoksi kokemansa käden vuoksi. Toisaalta heikomman käden kohdalla on myös mahdollista niin sanotusti varastaa, eli aiheuttaa vastustajien luopuminen. Tällöin pelaaja tavallisesti korottaa ensimmäisen panostuskierroksen aikana niin, että kaikki muut mukana olevat pelaajat kippaavat ja heikomman käden pelaaja niin sanotusti varastaa kaikkien panokset.

Monesti käytössä panosten suhteen on myös sääntö, jonka mukaan all-in kohdalla pelaaja ei voi hävitä vain siksi, etteivät hänen rahansa riitä jonkun toisen pelaajan panostaman merkkimäärän maksamiseen. Pelaajalla siis on oikeus olla poistumatta pelistä siten, että hän panostaa kaikki käytössään pelipöydällä olevat merkit.

On olemassa myös mahdollisuus niin sanottuihin sivupotteihin, joita voidaan muodostaa silloin, kun panostuskierroksella on useampi pelaaja, jolla on käytössään enemmän pelimerkkejä. Aiemmin kaikki merkkinsä pottiin lisännyt pelaaja ei pysty osallistumaan sivupottiin ja niitä voi muodostua enemmänkin, mikäli useampikin pelaaja panostaa kaikki merkkinsä.

Käden näyttäminen pelikierroksen lopussa

Kun kierros on päättymässä ja yhä mukana säilyneiden pelaajien on aika näyttää kätensä muille pelaajille asettamalla kortit kuvapuoli ylöspäin pelipöytään, on näyttämiseen muutama erilainen keino.Voittokäsi näytetään aina sellaisissa peleissä, jotka päätyvät showdowniin saakka.

Voittokäsi on kuitenkin mahdollista olla näyttämättä silloin, kun pelissä on enää yksi pelaaja ennen showdownin alkua. Hänellä ei ole velvollisuutta näyttää korttejaan ja näin ollen paljastaa kättään muille pelaajille, ellei itse näin halua.

Toisaalta myöskään häviökättä ei ole aina pakko paljastaa muulle pöydälle silloin, kun on vielä showdownin aikaan mukana pelissä muttei ole voittanut. Pelaaja voi itse arvioida, onko käden paljastamisesta hänen kohdallaan enemmän hyötyä vai haittaa seuraavia kierroksia ajatellen.

Se, ettei paljasta voitto- tai häviökättään saattaa olla strateginen valinta esimerkiksi silloin, kun pokeria pelataan livenä toisia pelaajia vastaan niin, että kaikki pystyvät havainnoimaan toistensa pelityylejä ja niin sanottua pokerinaamaa. Suuri osa aidoissa turnauksissa pelatuista pokeripeleistä lepää juuri siinä, että ihmiset pystyvät tekemään havaintoja toistensa kasvojen ilmeistä ja reaktioista esimerkiksi silloin, kun heillä on käytössään heikko käsi. Näiden päätelmien pohjalta saatetaan pystyä myöhemmin tekemään arvioita siitä, onko vastapelaajalla milloinkin hyvä tai heikko käsi.

Pokerin pelaaminen netissä

Kasinopelit ovat siirtyneet todella suurilta osin nettiin ja tämä koskee myös pokeria. Pelien säännöt ovat pitkälti samat kuin livenäkin, mutta esimerkiksi toisten pelaajien ilmeiden ja reaktioiden seuraaminen ei tällöin monesti ole mahdollista. Pelistrategiaa voi kuitenkin kehittää yhtä hyvin myös verkon välityksellä pelatuissa peleissä.

Tietokonetta vastaan pelatuista peleistä on hyvä aloittaa ja panokset kannattaa tällöin pitää suhteellisen pieninä. Nettikasinoilta löytyvillä tietokonetta vastaan tapahtuvilla pokeripeleillä on velvollisuus toimia tietyllä tapaa sattumanvaraisesti, jolloin pelaajalla on käytännössä hyvällä pelistrategialla samat mahdollisuudet voittoon kuin oikeita ihmisiäkin vastaan pelatessa.

Tänä päivänä yhä yleisempiä ovat kuitenkin niin sanotut live-kasinot, joissa pelaaja voi pelata juuri pokerin kaltaisia pelejä oikeiden reaaliaikaisesti toimivien jakajien ja toisten pelaajien kanssa. Näissä peleissä voi todella kehittyä paljonkin ja muiden pelaajien kanssa voi kommunikoida chatin välityksellä. Live-kasinoilla pelataan paljon perinteisiä kasinopelejä kuten rulettia, blackjackia ja juurikin pokeria, josta saatavilla on monesti useampaakin varianttia. Kuten muissakin tapauksissa, myös live-kasinolla Texas Holdem ja hieman sitä monimutkaisempi Omaha ovat näistä varianteista suosituimmat ja niillä onkin omat uskolliset pelaajakuntansa, jotka osallistuvat ajoittain myös suuriin turnauksiin, joissa pelataan jopa melko tuntuvista rahallisista poteista.

Koska netissä tapahtuvaa pokerin pelaamista koskevat samat säännöt kuin kasvokkain tapahtuvaa pelaamistakin, on nämä säännöt hyvä ottaa tarkoin haltuun ja hyödyntää niitä pelissään. Kehitystä on helppo nähdä nopeastikin silloin, kun perustiedot ja -taidot ovat hallussa ja pelaaja tietää, mitä peliltä odottaa.

Pokeripelin yhteenveto

Pokerin pohjimmainen idea on luonnollisesti voittaa potti itselleen. Peli voi esimerkiksi aloittelijoiden kesken olla hyvinkin yksinkertaista, jolloin se ei vaadi valtavan monimutkaista pelistrategiaa. Säännöt ovatkin pohjimmiltaan melko yksinkertaiset, mutta menestyäkseen vaativammissa peleissä pelaajan on suositeltavaa hioa strategiaansa harjoittelemalla peliä enemmänkin.

Tapahtui pelaaminen sitten netissä tai oikeiden pelipöytien äärellä, millä pokerin erilaisella variantilla tahansa, on pelaajana mahdollista kehittyä jopa todelliseksi pokerin mestariksi. Tähän pisteeseen voi päästä vain harjoittelemalla, seuraamalla toisten pelaajien pelistrategioita ja oppimalla tulkitsemaan peliin kuuluvia käänteitä ja muuttujia niin, että osaa soveltaa niitä myös omaan peliinsä. Näiden sääntöjen lukeminen on hyvä alku, minkä jälkeen niitä voi lähteä kokeilemaan käytännössä joko nettiin tai pelipöydän ääreen.